

LAMMIN SAHTI
est. 1985
Panimo
Lammin Sahti Oy on Suomen vanhin edelleen jatkuvassa toiminnassa oleva pienpanimo, perustettu vuonna 1985. Koronapandemian aikana panimon laitteistoa modernisoitiin vastaamaan paremmin nykyajan tuotantotarpeita, joka on mahdollistanut nykyisin myös oluiden valmistamisen sahdin rinnalla.
​
Vaikka päätuotteemme on yhä perinteinen sahti, valmistamme lisäksi laadukkaita oluita eri tyyleissä. Valikoimaamme kuuluvat muun muassa lagerit, pilsit, portterit, vehnäoluet ja erilaiset erikoisoluet.
Panimo tuottaa myös sahdista tislaamalla omaa viskiä, joka on saavuttanut kansainvälistä mainetta – saavutuksiimme lukeutuvat mm. vuonna 2023 pronssimitalit International Wine and Spirits Competitionissa ja Craft Spirits Berlinissä.
​
Tuuloksessa sijaitsevassa panimossamme on lisäksi mahdollisuus valmistaa pienempiä, noin 400–500 litran erikoiseriä.
​
Teemme myös tilaustöitä – jos haaveilet omasta oluesta esimerkiksi juhliisi tai erityiseen tilaisuuteen, ota rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan se yhdessä!


"Juolaan, vaan ei mahlottomasti!"
- Lammilainen sananlasku









